Heräsin neljältä siihen, että lonkkaa kolotti niin pirusti.
Onneksi  tänään on ihan vapaa päivä; ei kuntoutusta eikä mitään muutakaan. Ystävänpäiväkortit on tehty, kirjoitettu ja lähdössä postiin eikä Miehellänikään ole iltavuoroa. Ja Tytär on päiväkodissa... hyi, äitiä! Mutku AINA EI JAKSA!
Nytkin on kurkku taas kipeänä (ties miten monetta päivää) ja Tytär oli viime viikolla kotona pari extra-päivää, koska hän oli niin flunssainen. No tietäähän sen, mikä virtamäärä on kuumeettomassa, räkänokkaisessa kuusivuotiaassa! Ja kun itse on vajaa-vajaakuntoinen, ovat ideat aika vähissä.

Muutenkin olo on aika väsynyt ja energiat pakkasella; syyskuusta jatkunut kuumeilu on tehnyt tehtävänsä. Toivottavsti kevään tullen helpottaa! Ihanaa, miten valon määrä on jo täällä varsinaisessa Suomessa lisääntynyt. Likkakaveri totesi viimeviikkoisen Bio Kotosohvan jälkeen, että valoa ihminen tarvitsee- kukaan ei tarvitse marraskuista hämärää. Kuinka oikeassa hän olikaan.
Itse mietin usein, miten nautin yön ja aamun PIMEISTÄ tunneista, mutta sitten, kun pimeys muuttuu HÄMÄRÄKSI, jota kestää siihen asti, kunnes taas on pimeää, on se sietämätöntä! Onneksi talvi tuli vihdoinkin tänne eteläänkin ja päivä on todellakin pidentynyt.

Mutta kohti uutta päivää!