...kuunnellen perheen tuhinaa ja pieniä, unisia voihkaisuja. Seiska-veellä on vatsatauti ja vähän kuumetta ja hän valittaa välillä pikkuisen unissaan- voi reppanaa!
Ja minä olen istunut koko yön koneella, saamatta mitään aikaiseksi.... ja maha murisee kuin viimeistä päivää. Kamala nälkä iski, kun luin MS-forumista painon hallintaan liittyvää viestiketjua.

Nyt on Hlö-apu irtisanottu. Se meni lopulta aika hyvin, luulen että hän oli oikeastaan helpottunut, kun työsuhde päättyi. Ja ei kun uutta etsimään; yksi haastattelu on jo sovittu:)

Mutta nyt on palattava korttipohjien pariin, että san edes jotain aikaiseksi ennen kuin rakkaimpani heräävät!

On päässyt koko blogi unohtumaan!

Mutta nyt valvoin koko yön - stressi iski!

Tänään pitäisi antaa potkut henkilökohtaiselle ongelmalleni eiku siis avustajalleni! Toukokuun puolessa välissä hän aloitti, ennen juhannusta olin jo aika valmis ja nyt riittää!
Tämän tapauksen edeltäjän kanssa homma sujui aivan loistavasti, mutta valitettavasti osa-aikatyö ei riittänytkään hänelle. Iski paniikki ja hätäpäissä löimme mieheni kanssa kätemme hakutilanteessa siihen itseensä.
Alunperin intuitio sanoi, ettei ko. Tyttö ikinä, mutta haastattelussa hän kusetti meitä kunnolla. Ja huvittavaa kyllä, luulen, että Tyttö uskoo itsekin juttuihinsa. Todellisuudessa hän on laiskan, saamattoman ja aloitekyvyttömän vetelän -piip- perikuva. Omien juttujensa mukaan hän on mitä tehokkain, toimeen tarttuvin ja aktiivisin. "Jos minä näen jossain pölyä, haen rätin ja pyyhin!", selitti hän haastattelussa innokkaana. Ei sitten ole meillä pölyä nähnyt... ja kun huomautin, että täytyy imuroida, alkoi hän väittää vastaan. Työsopimuksessa on kyllä mainittu kevyen viikkosiivouksen kuuluvan tehtäviin. No kyllä hän imuroi "ihan pikaisesti!" Ja ilmeisesti taas oli kiire jonnekin muualle.
Yhden viikon kuuntelin, kun hän aamulla töihin tullessaan, ensimmäisenä selitti, missä hänen piti olla kello se ja se. Siis minulla töissä hänen olisi  siihen aikaan vielä pitänyt olla!!!
Tämä Tyttö on osoittanut aivan uskomatonta röyhkeyttä niin monessa suhteessa, että nyt riittää!
Toivottavasti kaikki menee sujuvasti ja uusi avustaja löytyy pian.

Heräsin neljältä siihen, että lonkkaa kolotti niin pirusti.
Onneksi  tänään on ihan vapaa päivä; ei kuntoutusta eikä mitään muutakaan. Ystävänpäiväkortit on tehty, kirjoitettu ja lähdössä postiin eikä Miehellänikään ole iltavuoroa. Ja Tytär on päiväkodissa... hyi, äitiä! Mutku AINA EI JAKSA!
Nytkin on kurkku taas kipeänä (ties miten monetta päivää) ja Tytär oli viime viikolla kotona pari extra-päivää, koska hän oli niin flunssainen. No tietäähän sen, mikä virtamäärä on kuumeettomassa, räkänokkaisessa kuusivuotiaassa! Ja kun itse on vajaa-vajaakuntoinen, ovat ideat aika vähissä.

Muutenkin olo on aika väsynyt ja energiat pakkasella; syyskuusta jatkunut kuumeilu on tehnyt tehtävänsä. Toivottavsti kevään tullen helpottaa! Ihanaa, miten valon määrä on jo täällä varsinaisessa Suomessa lisääntynyt. Likkakaveri totesi viimeviikkoisen Bio Kotosohvan jälkeen, että valoa ihminen tarvitsee- kukaan ei tarvitse marraskuista hämärää. Kuinka oikeassa hän olikaan.
Itse mietin usein, miten nautin yön ja aamun PIMEISTÄ tunneista, mutta sitten, kun pimeys muuttuu HÄMÄRÄKSI, jota kestää siihen asti, kunnes taas on pimeää, on se sietämätöntä! Onneksi talvi tuli vihdoinkin tänne eteläänkin ja päivä on todellakin pidentynyt.

Mutta kohti uutta päivää!

Viikko meni yhdessä vilauksessa. Kummasti sitä keski-ikäinen täti jaksaa olemattomilla yöunilla. No joo-joo, päiväunet ne meikäläisen kasassa pitävät. Onneksi minulla on niihin useimpina päivinä mahdollisuus.

Olin poikkeuksellisesti Tyttäremme kanssa kotona koko alkuviikon; maanantaina Isilläkin oli vapaapäivä, mutta tiistai ja keskiviikko olivat pitkiä kuin piinaviikot, kun olimme kahdestaan Tyttären kanssa. Ihanaahan on olla lapsen kanssa kotona, MUTTA...
Olen tottunut olemaan päivisin yksin kotona, ¨omassa rauhassa¨ ja kuluttamaan aikaa omaan tahtiin. Tytär on päiväkodissa 16 pv/kk ja Isi töissä, kaksi viikkoa kolmesta säännöllisessä päivätyössä ja sen kolmannen epäsäännöllisessä 2-vuorotyössä. Omaa viikkoani rytmittävät pakolliset menot (kuntoutukset, lääkärikäynnit, kampaaja, naamakarvojen laitto, lounastelu, BIO Kotosohva Likkakaverin kanssa jne), mutta muuten päivät ovat ihanan aikatauluttomia, syön, koska syön, teen mitä haluan ja jaksan ja otan päivätorkut, milloin siltä tuntuu.

Nyt olen ollut "shakespiere-flunssassa" (ollako vai eikö olla) viikkotolkulla ja perussairauteni (MS-tauti) kanssa se vie voimat lopullisesti- niin kuin niitä muutenkaan paljoa olisi- oma tautityyppini on aika ärhäkkää sorttia.

Olivat paukut loppua kesken kun vajaa-vajaakuntoisena piti vielä hoitaa lapsen rutiinit sen lisäksi, että itse selvisin päivistä. No nyt selvisin kunnialla; viikko sitten lauantaina piti soittaa häly-napilla ambulannsi, kun tipahdin kuumeisena lattialle. Käytän pyörätuolia enkä ole varmaan pariin vuoteen päässyt itse lattialta ylös. Onneksi Tytär ottaa nämä ikävät yllätykset hienosti. Toisaalta asioista on aina puhuttu hänelle, ja niin kuin ne on, ja olen ollut sairas koko hänen elämänsä ajan.

Torstaina Tytär oli taas päiväkodissa ja illalla olivat hänen 6-vuotisjuhlansa päiväkotikavereille.  Muuten kiva, mutta minun vatsani aloitti aamun räjähtämällä, varpusparven kera. Aamupäivä menikin ihmetellessä, onko tämä nyt kertaluonteinen juttu vai mahatauti... onneksi olo koheni, eikä tarvinnut alkaa peruuttaa 6 prinsessan kyläilyä illalla. Voimat kyllä hupenivat minulta
viemäristä alas. Mitään en jaksanut päivällä tehdä ja kun Isi ja Tytär kotiutuivat, alkoi hirmuinen tohina, että saimme kaiken kuntoon puoli kuudeksi. Ja mehän onnistuimme, kaikki sujui hienosti ja juhlat olivat oikein onnistuneet.

Sunnuntaina vietettiin sukulaisten kanssa juhlia ja se olikin taas varsinainen show... Mieheni oli lauantaina töissä klo 12-22 eli aika juhlavalmisteluihin oli  kortilla  jälleen kerran. Mutta hyvinhän nekin juhlat menivät: 18 henkeä tuli kahviteltua seisemällä itsetehdyllä sortilla ja Mieheni laukoi taas uuden "kuolemettoman lauseen": johtamistaidon huippu on pyörätuolissa istuva tosimartta! Niin, eihän se tiikerikään raidoistaan pääse; mitä vähemmän pystyn itse fyysisesti tekemään, sitä enemmän delegoin ja nakki niin sanotusti viuhuu... no Mieheni on ammattilainen keittiöhommissa eli ei leipominenkaan hänelle täysin henkimaailman asioita ole. ja hyvin suunniteltu on puoliksi valmis;)

Minulle vaan viikko oli jotenkin niin stressaava, että unirytmi sekosi täysin; univelkaa on, mutta tämäkin yö meni taas parilla lepotuolissa torkutulla tunnilla. Lisäksi nukahdin virkkausharjoitelma sylissä ja purukumi suussa ja havahtuessani, olin tukehtua siihen perhanan purkkaan!!!
Aika kuvaavaa muuten on, kun Tyttäremme lauantaina askarteli jotain ja kyseli minulta tapansa mukaan sanoja kirjain kirjaimelta, jotta sai kirjoitettua haluamansa asian paperille, totesi hän: "Äiti, tämä yksi vielä, ennen kuin sä nukahdat uudestaan!" Onneksi meillä on erittäin fiksu tytär... jo kuusivuotias!

Ei muuta kuin uusi viikko, uudet kujeet!

Taas jäivät yöunet neljään tuntiin:(
Mutta jotenkin nautin tästä ihan omasta ajasta; Mies ja Tytär nukkuvat rauhassa ja minä touhuan omiani.
Usein teen öisin kortteja, mutta nyt ei niiden parissa huvita yhtään viettää aikaa. Sain muutamia ystävänpäiväkortteja valmiiksi myyntiin, Tyttären 6-vuotiskutsut sukulaisille lähtivät ajoissa ja päiväkotikavereille teimmekin "hiaanot" perhoset yhdessä. Nyt riittää sitä laatua hetkeksi... kohta pitäisi tehdä omat ystävänpäivä kortit ja pääsiäinenkin lähestyy;)

Mutta nyt siirryn VIRKKUUHARJOITTELUN pariin.
Printtasin pari "salomoninsolmuohjetta" ja pitää mennä kokeilemaan. Yritimme perjantaina saada Likkakaverin kanssa tolkua eräällä blogilla olleesta ohjeesta, turhaan. Onneksi toisella ohjeella onnistui eli solmut sujuvat jo. Mutta ensimmäisen ohjeen antajan  kolmiohuiviohje ei auennut ei millään ja nyt yritän toisia. Vaikuttavat ainakin selkeämmiltä.

Parempi muuten myöhään kuin... Likkakaveri opetti minulle, melkein 38-vuotiaalle, mikä on pylväs!