Viikko meni yhdessä vilauksessa. Kummasti sitä keski-ikäinen täti jaksaa olemattomilla yöunilla. No joo-joo, päiväunet ne meikäläisen kasassa pitävät. Onneksi minulla on niihin useimpina päivinä mahdollisuus.

Olin poikkeuksellisesti Tyttäremme kanssa kotona koko alkuviikon; maanantaina Isilläkin oli vapaapäivä, mutta tiistai ja keskiviikko olivat pitkiä kuin piinaviikot, kun olimme kahdestaan Tyttären kanssa. Ihanaahan on olla lapsen kanssa kotona, MUTTA...
Olen tottunut olemaan päivisin yksin kotona, ¨omassa rauhassa¨ ja kuluttamaan aikaa omaan tahtiin. Tytär on päiväkodissa 16 pv/kk ja Isi töissä, kaksi viikkoa kolmesta säännöllisessä päivätyössä ja sen kolmannen epäsäännöllisessä 2-vuorotyössä. Omaa viikkoani rytmittävät pakolliset menot (kuntoutukset, lääkärikäynnit, kampaaja, naamakarvojen laitto, lounastelu, BIO Kotosohva Likkakaverin kanssa jne), mutta muuten päivät ovat ihanan aikatauluttomia, syön, koska syön, teen mitä haluan ja jaksan ja otan päivätorkut, milloin siltä tuntuu.

Nyt olen ollut "shakespiere-flunssassa" (ollako vai eikö olla) viikkotolkulla ja perussairauteni (MS-tauti) kanssa se vie voimat lopullisesti- niin kuin niitä muutenkaan paljoa olisi- oma tautityyppini on aika ärhäkkää sorttia.

Olivat paukut loppua kesken kun vajaa-vajaakuntoisena piti vielä hoitaa lapsen rutiinit sen lisäksi, että itse selvisin päivistä. No nyt selvisin kunnialla; viikko sitten lauantaina piti soittaa häly-napilla ambulannsi, kun tipahdin kuumeisena lattialle. Käytän pyörätuolia enkä ole varmaan pariin vuoteen päässyt itse lattialta ylös. Onneksi Tytär ottaa nämä ikävät yllätykset hienosti. Toisaalta asioista on aina puhuttu hänelle, ja niin kuin ne on, ja olen ollut sairas koko hänen elämänsä ajan.

Torstaina Tytär oli taas päiväkodissa ja illalla olivat hänen 6-vuotisjuhlansa päiväkotikavereille.  Muuten kiva, mutta minun vatsani aloitti aamun räjähtämällä, varpusparven kera. Aamupäivä menikin ihmetellessä, onko tämä nyt kertaluonteinen juttu vai mahatauti... onneksi olo koheni, eikä tarvinnut alkaa peruuttaa 6 prinsessan kyläilyä illalla. Voimat kyllä hupenivat minulta
viemäristä alas. Mitään en jaksanut päivällä tehdä ja kun Isi ja Tytär kotiutuivat, alkoi hirmuinen tohina, että saimme kaiken kuntoon puoli kuudeksi. Ja mehän onnistuimme, kaikki sujui hienosti ja juhlat olivat oikein onnistuneet.

Sunnuntaina vietettiin sukulaisten kanssa juhlia ja se olikin taas varsinainen show... Mieheni oli lauantaina töissä klo 12-22 eli aika juhlavalmisteluihin oli  kortilla  jälleen kerran. Mutta hyvinhän nekin juhlat menivät: 18 henkeä tuli kahviteltua seisemällä itsetehdyllä sortilla ja Mieheni laukoi taas uuden "kuolemettoman lauseen": johtamistaidon huippu on pyörätuolissa istuva tosimartta! Niin, eihän se tiikerikään raidoistaan pääse; mitä vähemmän pystyn itse fyysisesti tekemään, sitä enemmän delegoin ja nakki niin sanotusti viuhuu... no Mieheni on ammattilainen keittiöhommissa eli ei leipominenkaan hänelle täysin henkimaailman asioita ole. ja hyvin suunniteltu on puoliksi valmis;)

Minulle vaan viikko oli jotenkin niin stressaava, että unirytmi sekosi täysin; univelkaa on, mutta tämäkin yö meni taas parilla lepotuolissa torkutulla tunnilla. Lisäksi nukahdin virkkausharjoitelma sylissä ja purukumi suussa ja havahtuessani, olin tukehtua siihen perhanan purkkaan!!!
Aika kuvaavaa muuten on, kun Tyttäremme lauantaina askarteli jotain ja kyseli minulta tapansa mukaan sanoja kirjain kirjaimelta, jotta sai kirjoitettua haluamansa asian paperille, totesi hän: "Äiti, tämä yksi vielä, ennen kuin sä nukahdat uudestaan!" Onneksi meillä on erittäin fiksu tytär... jo kuusivuotias!

Ei muuta kuin uusi viikko, uudet kujeet!